Emilia Blomqvist

SOME | VALOKUVAUS | UUTISKIRJEET | ARTIKKELIT

Ketterä somevelho ja sykähdyttävien sisältöjen tekijä

Olen Emilia, visuaalisen sisällöntuotannon ammattilainen, ketterä somevelho ja valokuvaaja. Sydämeni sykkii visuaaliselle tarinankerronnalle – somelle, kuville ja tunnelmille, jotka jäävät mieleen. Olen kasvanut kameran ääressä: valokuvaaja isäni opetti minut katsomaan maailmaa kameran linssin läpi, ja siitä syntyi intohimo, joka kantaa yhä.

Vahva osaamiseni perustuu audiovisuaalisen media-alan opintoihin ja kuuden vuoden työkokemukseen sisällöntuotannosta. Olen vahvimmillani tilanteissa, joissa saan olla luova, reagoida ketterästi, sekä luoda jotain, mikä herättää tunteita, oli se sitten kuva, video tai teksti.

Ota yhteyttä
Emilia Blomqvist

Minulle tärkeintä työssäni on se, että asiakkaani saavat keskittyä omaan osaamiseensa – sillä välin kun minä kiteytän sisällöistä selkeitä, kauniita ja tavoitteellisia.

Tuotan kokonaisvaltaisia somestrategioita, sisältösuunnitelmia, somesisältöjä (teksti, kuva ja video), uutiskirjeitä sekä blogitekstejä. Lisäksi valokuvaan sekä yrityksille että yksityisasiakkaille. Työni parhaita puolia on se, että saan toimia erilaisten brändien äänissä: sulautua kameleonttina tunnelmasta toiseen ja luoda visuaalisia kokonaisuuksia, jotka jäävät mieleen.

Minulle tärkeintä työssäni on se, että asiakkaani saavat keskittyä omaan osaamiseensa – sillä välin kun minä kiteytän sisällöistä selkeitä, kauniita ja tavoitteellisia. Kun sisällöntuotanto on huolellisesti suunniteltu ja tehty, asiakkaan on helpompi onnistua omassa työssään.

Lähdetäänkö luomaan kokonaisvaltaista somestrategiaa?

Valokuvausportfolio

Kun sisällöntuotanto on huolellisesti suunniteltu ja tehty, asiakkaan on helpompi onnistua omassa työssään.

Varaa ilmainen konsultaatio tai kysy lisää!